Arvopohjaisuus ja digitalisaation mahdollisuudet ohjaavat toimintaamme

Kierrätysverkko Oy on vuonna 2011 perustettu yhteiskunnallinen yritys. Tavoitteemme on digitalisaation ja skaalautuvien konseptien avulla nostaa uudelleenkäyttö ja kierrätys uudelle aikakaudelle.

Haaveilemme Suomesta kiertotalouden mallimaana, jossa luotuja ketteriä palvelumalleja voidaan levittää kansainvälisesti. Resurssiviisas yhteiskunta on välttämätön tulevaisuus, josta kaikki hyötyvät.

Kiertotalous luo uusia työnkuvia ja ansaintamahdollisuuksia, joita kaikkia ei vielä tunnisteta. Haluamme olla mukana luomassa uusia mahdollisuuksia kehittämiemme palvelujen avulla.

Yrityksemme osakkaat ovat monen eri osa-alueen kokeneita konkareita ja sitoutuneita Kierrätysverkko Oy:n ideologiaan ja toimintatapaan. Yhteiskunnallinen yrittäjyys on meille arvovalinta ja tarkoittaa meille toiminnan läpinäkyvyyttä. Palvelujen jatkuvuuden ja kehityksen haluamme varmistaa kannattavalla liiketoiminnalla ja palauttamalla suurimman osan voitoista takaisin yrityksen ja verkostojen kehittämiseen.

Haluamme myös edistää yhteiskunnallisen yritystoiminnan edellytyksiä Suomessa. Suomalaisen Työn Liiton myöntämän YY-merkin lisäksi olemme Arvo-liiton perustajajäseniä.