Arkisto: Syyskuu 2015

Kierrätyskonseptin lanseeraus la 5.9.2015

Lanseeraamme Lahden torilla Ympäristökylä-tapahtuman yhteydessä kierrätyskonseptin, jota olemme yhteistyössä kierrätyskeskus Patinan ja alueen muiden toimijoiden kanssa rakentaneet. Tervetuloa tutustumaan lauantaina 5.9.2015 klo 10-15!

Kierrätyskeskus Patinassa kuvattu video kertoo konseptista käytännössä.

VTT:n Aarre-hanke käynnistyy!

Olemme mukana VTT:n Aarre-hankkeessa, joka tähtää nopeiden kokeilujen kautta kiertotalouden edistämiseen. Pääpaino hankkeessa on uudet kuluttajalähtöiset liiketoimintamallit.

Odotamme innolla hankkeen alkamista, sillä vain kokeiluilla, rohkeilla visioilla ja yritysten välisellä yhteistyöllä saadaan systeemistä muutosta aikaan.

Lisätietoja hankkeesta VTT:n tiedotteesta.